UUTINEN | LEHDISTÖTIEDOTE

Place to Sleep Hotels laajeni Lohjalle elokuussa 2019

Place to Sleep Hotels -ketjun kahdeksas hotelli aukesi elokuussa Lohjalla osoitteessa Laurinkatu 34. Samassa osoitteessa on toiminut hotelli jo parin vuosikymmenen ajan.

Myyntipäällikkö Place to Sleep Hotel Lohjan ovella

Myyntipäällikkö Anne Kauranen käymässä Place to Sleep Hotel Lohjalla

”Olemme erittäin iloisia, että hotellitoiminta jatkuu samassa kiinteistössä, vaikka operaattori vaihtuikin. Place to Sleep –konsepti sopii Lohjalla tarjottaviin majoitusvaihtoehtoihin ja uskon, että he rakentavat ja kehittävät toimintaansa ammattimaisesti ja pitkäjänteisesti, niin paikallisesti täällä Lohjalla kuin kansallisestikin. Rohkeasti kasvua hakeva hotelliketju on varmasti kiinnostava ja hyvä majoituskumppani yrityksille ja matkailijoille. Kehittyvät kaupungit tarvitsevat juuri tällaisia yrityksiä”, kertoo Lohjan kaupungin yrityspalvelupäällikkö Tapani Tapiola.

Malliesimerkki hyvästä Place to Sleep -paikkakunnasta

Place to Sleep -hotelleja operoivan Orya Invest Oy:n perustajan Jan-Henrik Holmlundin mukaan Lohja on hyvä esimerkki erinomaisen kiinnostavasta hotellimarkkinasta. Vireä elinkeinoelämä, teollisuus sekä lukuisat yleisötapahtumat ja esim. Tytyrin elämyskaivos yhdistettynä pääkaupunkiseudun läheisyyteen tuovat Lohjalle monipuolista ja ympärivuotista majoituskysyntää, mutta suurelle täyden palvelun hotellille ei välttämättä löydy riittävästi kysyntää.

”Toisin kuin useimmat muut hotelliketjut, jotka keskittyvät vain suurimpiin kaupunkeihin, me haluamme tarjota majoituspalveluja kaiken kokoisilla paikkakunnilla. Se onnistuu digitalisaation ja kumppaniverkoston avulla. Konseptimme kulmakiviin kuuluu myös keskeinen sijainti kaikkien palveluiden äärellä ja Lohjan hotelli on tästä oiva esimerkki”, toteaa Holmlund.

Seppälälle suunnitellusta tilasta paikallista maustetta hotellille

 

Place to Sleep Hotel Lohjan brändi

Ketjun hotelleilla on yleensä oma slogan. Lohjan “How LOHJA can you go?” on herättänyt hilpeyttä

Koska Place to Sleep -hotellit toimivat vuokratiloissa, myös niiden ulkonäkö on aina erilainen. Lohjalla kiinnostava yksityiskohta on, että tilat alun perin suunniteltiin Seppälän myymäläksi. Osa ikkunoista ulottuukin melkein lattiaan asti, koska ne on suunniteltu näyteikkunoiksi.

”Tämä tuo vain paikallista lisämaustetta Place to Sleep Hotel Lohjalle. Jokainen hotellimme on uniikki ja se on meistä pelkästään positiivinen asia. Haluamme tarjota vieraillemme paikallisen kokemuksen, ei tiukasti yhteen muottiin valettua hotellikonseptia”, miettii Holmlund.

Paikallisuus onkin keskeinen osa Place to Sleep Hotels konseptia. Hotelliketju keskittyy majoituksen tarjoamiseen. Muissa palveluissa, kuten siivous ja aamupala, luotetaan oman alansa asiantuntijoihin. Toimintamallista rakentuu ekosysteemi, joka tukee paikallista yhteisöä ja tarjoaa matkailijoille vaihtelua ja monimuotoisempia kohtaamisia.

Place to Sleep Hotel Lohja Brekucorner

Runsaan aamiaispöydän tarjoaa Place to Sleep Hotel Lohjan aamiaiskumppani Brekucorner

“Meillä jokainen voi valita itseään kiinnostavan kahvilan ja kohdata siellä paikallisia. Tai hakea kaupasta omat eväät, mikä onkin monelle mieluisa vaihtoehto. Lohjalla vaihtoehtona on myös nauttia aamiaista hotellin omissa tiloissa. Lohjan aamiaisbuffettia hoitaa paikallinen kumppanimme Brekucorner ja aamiaisen voi varata huonevarauksen yhteydessä”, iloitsee Holmlund.

Tavoitteena nopea kasvu

Hotelliketjun kasvu jatkuu nopeana. ”Jokainen vähintään 10 000 asukkaan paikkakunta on meille potentiaalinen kohde ja näitä on yksinomaan Suomessa lähes 100 ja Euroopassa arviolta 10 000, joten kasvupotentiaali on valtava”, Orya Invest Oy:n Holmlund jatkaa. Hänen arvionsa mukaan kymmenen hotellin raja menee kotimaassa rikki vielä tänä vuonna ja vuoden 2020 loppuun mennessä auki tai rakenteilla on 15-20 hotellia ja ensimmäiset kohteet työn alla myös ulkomailla. Ensimmäiset yhteistyösopimukset ulkomaille on jo allekirjoitettu ja syksyn aikana näköpiirissä on lisää uutisia kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyen.

 

Lisätietoja:

Tapani Tapiola, yrityspalvelupäällikkö, Lohjan kaupunki
P. 044 767 4923, tapani.tapiola@lohja.fi

Jan-Henrik Holmlund, toimitusjohtaja, Orya Invest Oy
P. 040 5642874, jan-henrik.holmlund@placetosleep.com, placetosleep.com

 

Lohja on vireä kaupunki Länsi-Uudellamaalla, alle tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Lohjalla on hyvät palvelut, kaunis luonto ja aktiivinen meininki. Suuri Lohjanjärvi ja vilkas kulttuurielämä ovat kaupungin valttikortteja. Lähes viidenkymmenentuhannen asukkaan Lohja on sekä kasvu- että seutukeskus, jolla on monipuolinen elinkeinorakenne ja pitkä historia teollisuuskaupunkina. Tavoitteena on olla Suomen mielenkiintoisin ja kehittyvin kaupunki.

 

Place to Sleep Hotelsin liikeidea on toteuttaa autonomisia hotelleja erityisesti pienemmille paikkakunnille ja suurempien paikkakuntien kakkoslokaatioihin. Huoneiden ja sänkyjen laadussa ei tingitä. Huoneet ovat hyvin varusteltuja ja niistä löytyy aina mm. jääkaappi, mikro ja vedenkeitin. Ensimmäinen Place to Sleep -hotelli aukesi toukokuussa 2017 Loviisassa. Nyt hotelleja on lisäksi jo Hollolassa, Raumalla, Porissa, Limingassa, Raisiossa, Kangasalla ja Lohjalla.

Valikko